VIIKUNA VUOHENJUUSTOPIIRAS (GLUTEENITON)
Tein tämän piiraan jo viikko sitten ja päätin maistaa sitä ennenkuin kirjoitan reseptin ylös ja otan kuvat. Taisi käydä köpelösti. Maistoin vain toisesta päästä ja toinen piiraan pää oli tarkoitettu kuviin. Piirakka oli maisteltu alta aika yksikön ja kuvattavaa ei enää ollut :D Hahaa! Kertoo siitä, että nyt osui kyl todella mun makunystyröihin sopiva piiras. Frendien Joeyn sanoin: "Whats not to like? Chevre, GOOD! Fig, GOOD! Pie, GOOD!" Eli osui ja upposi. No pitihän se resepti nyt sit kuitenkin laittaa myös blogiin ja tein sen tänä viikonloppuna uusiksi ja varmuudeksi otin nyt kuvat ensin ja maistoin sitten. Maku oli edelleen yhtä viehättävä.
Resepti on helppo ja mikä parasta gluteeniton. Nyt olen ollut vehnättömällä 2 viikkoa ja nivelkivut selkeästi vähentyneet.
Here it comes:
1 dl oliiviöljyä
2 dl tattarijauhoja
2 rkl vettä
1 dl emmental raastetta
0,5-1tl suolaa
200 g chevreä
3 pientä sipulia
2 oksaa rosmariinia
2 rkl oliiviöljyä
2 dl kaurakermaa
1dl emmental raastetta
1 tl suolaa
2-3 kpl viikunaa
1/2 dl auringonkukan siemeniä
Sekoita piirastaikinan ainekset kulhossa ja levitä voidellulle piirakkavuoalle. Kuullota pilkottu sipuli ja rosmariinin lehdet pannulla. Kaada taikinan päälle. Pilko tai revi puolet chevrestä palasina sipuleiden päälle. Sekoita emmentalraaste kaurakerman sekaan, lisää suola. Lisää kaurakerma-juustoseos paistoksen päälle. Lisää viipaloidut viikunat, loppu chevre ja auringonkukan siemenet. Paista uunissa 200 asteessa 30 minuuttia. Tarjoile raikkaan salaatin kera.
Kommentit
Lähetä kommentti