VEGEMESSUT JA PARHAAT POIMINNAT 2018


Okei, mun pitää vähän avata mistä lähtökohdista lähdin vegemessuille. Tilanne on siis se, että olen ainoa perheenjäsen,joka perheessämme ei syö lihaa.  Mikä tarkoittaa sitä, että joudumme aina tekemään minulle kasvisversion, mikäli muilla on liharuokaa. Onneksi perheemme jäsenet syövät yllättävän paljon kasvisruokia, mutta on joitakin aineksia mitkä ei vaan mene heillä kaikilla alas. Jotenka, halusin etsiä hyviä lihan korvaajia, jotka voisi maistua myös perheemme muille jäsenille. Etsinässä oli mahdollisimman lähelle lihan koostumusta ja makuakin olevat tuotteet. Näillä eväillä lähestyin tarjontaa. Makeita jälkkäreitä ja mehuja en jäänyt tutkiskelemaan, mitä nyt muutamaa jätksiä lukuunottamatta mitkä tungettiin käteen maisteltavaksi, en kieltäytynyt :D


Tulin paikan päälle vähän ennen 12:00, jolloin tungosta ei sunnuntaina vielä ollut. Pääsin heti sisään ilman jonottamista, sisällä odottikin ihmispaljous.





Oumph! Perushyvä setti mitä kaupoista jo löytänytkin jonkin aikaa. Toimii hyvin kebabib korvikkeena. Loistava keksintö ja useita makuja. 





Maistiaisia...excellent!





Familia Verde, tää oli myös hyvä löytö!






Baban herkut NAAAAM! Okei ei löytynyt lihan korviketta, mutta mielettömän hyvä hummus, 
marokkolaiset porkkanat ym. lisuketta lihakorvikkeen rinnalle. Iso suositus!










Vegemin Seitan-kebab oli kyl mun ehdoton paras löytö. Ihan parasta! 
Bataattiranskikset kylkeen, Baban chilihummus ja aiijaijai!!! 
Ja hauskimmat jutut esittelijöillä. Pisteet 15/10. 





Jalo Tofu oli myös loistava löytö. Lindströminpihvit on ollut yksi kaipuun aihen kasvisruokailussa. Mut nyt ei enää sekään vaivaa. Loistava nopea valmisruoka. Ensi kerralla kaupassa käydessäni ehdottomasti ostan jääkaappiin ja pakkaseen.














Härkistä on tullut syötyä aikalailla jo. Ehkä välillä jopa kyllästyttää sen maku jo, mutta epäilevästi lähestyin näitä pyöryköitä, mutta positiivisesti yllätyin. Härkiksen sivumaku ei ollutkaan niin voimakas ja tuo mukavaa vaihtelua lautaselle. 





Yläkerrassa kävi myäs kuhina ruokamaailman eri pisteillä. Itse olin jo maisteluista niin täynnä, etten pystynyt jäämään enää lounaalle :D Ei tarvinnut nimittäin nälkäisenä poistua paikalta. Mutta ihailemassa annoksia kävin, tottakai ennen lähtöä!





Poistuin paikalta n. klo 13:10 ja ulkona oli jo pitkä jonotusaika ja bussilasteittain kannettiin ihmisiä jonoon. 




Tää oli eka kerta, kun vegemessuilla kävin ja jäin kyllä heti koukkuun. Oli aivan upeeta nähdä kuinka eri-ikäiset ihmiset vauvasta mummoon oli maistelemassa uutuuksia. Uusia kivoja tuttavuuksia oli esillä niin kotimaasta kun ulkomailtakin. Josko ensi kerralla jaksaisin tutustua yhä enemmän myös niihin makeisiin juttuihin. Mutta kiitos näistä messuista. Ensi kerralla taas vielä isommin, eiks jeh?

Kommentit

Suositut tekstit