HITAAN AAMUN RUOKAISA MUFFINSSI (gluteeniton)





Tuli maanantai, jolloin olin varautunut omaan aikatauluun kotitoimistossa ja työstänyt kaikki tarvittavat aineistot huomista työpäivää varten. Aamulla nukuimme perheemme pienimmän kanssa molemmat puoli kymmeneen saakka. Ihmettelin itsekin unentarvetta. Kun yritin pienintä saada sängystä ylös, olikin hän kovin tulisen oloinen. Siinä sinetöityi tämän päivän työt. Tärkeimmät ensin. Pieni nallekarhu tarvitsee hoitoa ja työt saa odottaa seuraavaan päivään. Aamupalaksi ei maistunut kuumeiselle potilaalle normaali aamupuuro, joten piti keksiä jotakin maukkaampaa tällä kertaa. Pizza on pienen mieleen, mutta ehkä aamuksi hieman erikoinen valinta. Ajattelin aamupalamuffinsit hoitanee melkein sen asian. Niin hoitikin. Juusto ja täytteet muffaritaikinaan ja uuniin. Markkinoin nämä pienelle potilaalle pizzamufffinseina. Aamupala oli hitti, vaikka kuumeisena ruoka ei niin maistukaan. Maistui muuten hitaan aamun jatkoksi äidillekin.

Täytteet on helppo tehdä pelkästään kasviksista tai mistä vain omista lempi pizzatäytteistä. Nyt saa olla luova!


2 dl        tumma gluteeniton jauhoseos (sunnuntai)
1,5 dl     tattarijauhoa
1 dl        gluteeniton kaurahiutale
1,5 tl      leivinjauhetta
0,5 tl      ruokasoodaa
1 tl         psylliumia
0,5 tl      suolaa
0,5 tl      mustapippuria
0,5 tl      kuivattua rosmariinia
250 ml   kaurakermaa
1 dl        kaurajogurtti maustamaton
1 prk      tonnikalaa
1 iso      tomaatti
1/4         sipuli
150 g     kuutioitua edamia tai emmentalia



Sekoita ensin jauhot ja mausteet. Lisää sitten kaurakerma, jogurtti ja muut täytteet. Laita Eskimon amerikanmuffinssivuokiin ja muffinssivuokaan. Koristele juustoraasteella (edamia tai emmentalia). Paista uunissa 180 asteessa 25minuuttia. Nauti aamukahvin kera.













Kommentit

Suositut tekstit