SUPPILOVAHVERO-FETAPIIRAS (gluteeniton)







Suppiksia en ola aiempina vuosina itse keräillyt, mutta tänä vuonna niitä löytyi ennätyssato, joten pitihän niistä leipoa piirakka. Kuivatukseen meni iso osa niin saa fiilisteltyä sieniruokia ympäri vuoden. Halusin suppiksen sekaan tietty juustoa ja tällä kertaa siihen valikoitui feta, siksi ettei suppisten maku liika peity alle.


Gluteeniton piirakkataikina:

2 dl        gluteeniton jauhoja (käytin itse gluteenitonta kaurajauhoa ja glut. jauhoseosta)
1 dl         tattarijauhoja
1 tl          leivinjauhetta
100 g      voita
100 g     Imat Fraiche
0,5 dl     vettä


1 rkl       voita
0,5 l       pilkottuja suppilovahveroita
1            sipuli
1-2 tl      rosmariinia
200g       fetajuustoa
100 g      Imat Fraiche
200g       maustamaton tuorejuusto
2             kananmunaa
0,5 tl       suolaa
0,5 tl       mustapippuria
               rosmariinia


Sekoita piirakkataikinan ainekset ja laita piirakkavuokaan. Pilko sipulit ja sienet ja paista voissa pannulla rosmariinin ja pienen ripauksen suolaa kanssa. Sekoita kulhossa juustot, kananmunat ja mausteet. Levitä paistetut sienet ja sipulit piirakkavuoan päälle ja kaada päälle juusto-munasekoite. Paista uunissa alatasolla 200-asteessa n. 35min.


Nauti maukkaan salaatin kera.
















Kommentit

Suositut tekstit