GLUTEENITON KURPITSAPIIRAS
Oij kurpitsat! Tuon Halloween -juhlan pääsankarit. Ne on upean näkköisiä ja niitä löytyy eri lajikkeita. Tänä vuonna tutustuin myskikurpitsaan, jota en ole aiempina vuosina kokeillut. Halusin siitä tehdä tällä kertaa piiraan, vaikka aikomuksena oli ensin kokeilla sosekeittona, mutta nyt yhtäkkiä vaihdoin lennosta ajatusta. No piirakka on tosi helppo tehdä. Ohjeet piirakan täytteeseen toin täältä Meidän kotona linkistä. Mutta pohjan tein gluteenittomana näin:
200g soijajogurttia, voit käyttää myös turkkilaista jogurttia
200g voita
2 dl semperin gluteeniton jauhoseos
1 dl tattarijauhoja
0,5tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
Sitten se täyte:
1 kpl myskikurpitsa
2 dl kondensoitua maitoa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 tl suolaa
Sekoita piirakkataikinan ainekset keskenään. Pehmennä voi mikrossa tai anna olla ennen leipomista huoneenlämmössä. Sitten leikkaa kurpitsa neljään osaan, voitele öljyllä ja paahda uunissa 200 asteisessa uunissa n. 45min. Anna kurpitsojen hieman jäähtyä ja kaavi lusikalla sose leivontakulhoon ja sekoita muut täytteen ainekset kurpitsasoseen sekaan ja soseuta. Painele taikina irtopohjavuokaan ja täyte päälle. Paista uunissa 175 asteessa n. 45-50 minuuttia. Koristele pähkinöin ja tomusokerilla. Tarjoile vaniljajäätelön kera.
Minulla oli vieras käymässä teatteriajoilta ja hän seurasi samalla vierestä kun kokkailin ja loppumetreillä ennen maistamista hän kysyi tyuliko tähän missään vaiheessa sokeria. Ja siinä vaiheessa itsekin hämmästelin ettei siinä tosiaan ollut sokeria lainkaan. Että olikohan tämä piirakka makea niinkuin tulkitsin. Ainakin söimme sitä vaniljajäätelön kera ja piiras teki kauppansa. Ajattelin jouluna testata uudemman version, jolloin reilusti laitan enemmän jouluisia mausteita lisään kardemumman reseptiin niin siitä tulisi mausteisempi joulukurpitsapiirakka. Ei paha!
Kommentit
Lähetä kommentti