GLUTEENITON KANTARELLIGALETTE
Se aika on ihan just! Sieniaika! Olin pari päivää reissussa ja kun palasin kotiin lapsien eka toive oli päästä yhdessä sieneen. Jos jostakin olen kiitollinen niin lasten sienestysinto <3 Aina lasten kanssa elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta metsä ja sienestys on kyllä meidän lempipuuhaa ja kaikilla oma työnjako ja tärkeä osa sienitiimissä <3 En uskonut, että vielä löytyisi kantarelleja, mutta esikoinen on todella taitava etsimään ja löytämään ne aivan piilosta sammaleiden ja heinien alta. Pieni korillinen löytyi ja päätin tehdä niistä galeten. Tää on helppo, muruava taikina, juustoa ja kauden metsän antimia. Nams!
2 dl gluteeniton jauhoseos
1 dl tattarijauhoja
1 tl leivinjauhetta
100g voita
0,5 dl smetanaa
0,5 dl vettä
0,5 l kantarelleja
1/2 sipuli
voita paistamiseen
3-4 oksaa tuoretta timjamia
0,5 tl suolaa (maun mukaan)
2 dl parmesan juustomurua
100 g philadelpia maustamaton tuorejuustoa
100 g mozzarellajuustoa ohuiksi viipaloituna
1 munankeltuainen
Sekoita kuivat jauhot ja voi sekaisin. Sekoita sen jälkeen erikseen loput aineet ja sekoita pienellä työstämisellä ne sekaisin. Älä vaivaa turhaa. Taikina on sen murumaisempi, mitä vähemmän vaivausta. Laita taikina palloksi ja laita jähmettymään jääkaappin n. tunniksi.
Pilko isoimmat kantarellit ja viipaloi sipuli renkaiksi. Paista kuivalla pannulla, kunnes sienistä on irronnut nesteet. Lisää voi, suola ja mustapippuri. Paista kauniin kultaiseksi.
Sekoita tuorejuusto ja parmesan keskenään. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kun taikinä on jähmeä, kauli siitä n. 30cm ympyrä. Lado keskelle tuorejuusto-parmesan tahna. Jätä reunoille 5cm tyhjää. Sitten lado ohuet mozzarellaviipaleet, sitten kantarellipaistos. Käännä reunat piirakan muotoon. Voitele munakeltuiaisella. Ja paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Nauti.
Aijai, ihan iskee sienikateus! Eilen olin metsässä luonnonsuojelualueella ja varmasti olisi ollut sieniä. Mustikoita ainakin oli röykkiöittäin. Harmikseni olin ihan unohtanut koko mahdollisuuden ja esimerkiksi rasiaa ei ollut mukana. Silloin olin vihainen itselleni. :)
VastaaPoistaNo onneksi sienikausi on parjhaillaan edessäpäin vielä <3
VastaaPoista