TEX MEX -KIUSAUS (LIHATON)




Upea ja taitava rouva Ässä, johon olen saanut tutustua ruokablogin kautta, jakoi kinnostavan Tex mex-kiusaus reseptin, joka tarjosi juuri kivaa vaihtelua ainaiseen samanlaiseen perunaruokavalikoimaan. Rouva S:n blogi on nimeltään Rouva Ässän seurassa. Käykää ihmeessä tutustumassa tähän gourmetkokkaajaan. 


Siis omat aivot olleet kyllä ihan nollissa ettei ole keksinyt mitään uutta vaan ohjeet kiertävät kehää juuri nyt. Tätä oli siis pakko kokeilla ja koska lihaa en syö niin kokeilin korvata tällä kertaa jauhelihan Elovenan murulla. Muutoin ohje on tehty samoin, mutta lisäsin hieman juustoa lisää pinnalle. 

1kg              perunoita 
2 pussia       Elovenan kaura murua
1 kpl            taco-maustepussi
0,5dl            oliiviöljyä
2 rkl            voita
5 dl              kaurakermaa
2 dl              vettä
130g            cheddarjuustoraastetta
130g            juustolastuja
200 g           kirsikkatomaatteja


Tää on helppo. Ostin kaupasta pussillisen pestyjä perunoita ja pilkkosin perunat uuniastiaan kuorineen. Meidän perhe on outo, syödään kaikki perunat kuorineen. Okei ei keitossa eikä perunamuussissa :D Laita paistinpannulle voi ja öljy ja paista hetki murua pannulla ja sekoita taco-mausteseos sekaan. Lisää 2dl vettä. Ohjeeseen lisätty enemmän vettä kuin alkuperäisessä ohjeessa, koska muru on tosi kuivaa ja imasee vedet hetkessä. Laita uunivuokaan pohjalle perunaa ja keskelle murupaistosta ja päälle perunaa ja paista uunissa 200 asteessa 1h. Sen jälkeen lisää juustot ja lopuksi tomaatit päälle ja paista uunissa vielä 30min. 

Tää oli oikeasti loistava lisä kotiruokiin joka kypsyy hiljalleen uunissa, silläaikaa kun päivän puuhat pitää kiireisenä. Kiitos Rouva S. <3









Kommentit

Suositut tekstit