VEGAANINEN MEAT LOVERS PIZZA (GLUTEENITON)
Ihmettelen kyllä välillä sitä vänkäävää keskustelua kasvis- ja sekasyönnin tiimoilta. Ääripäät on aina hieman haasteellinen juttu. En ole kieltänyt läheisiltäni keneltäkään lihansyöntiä. Edelleen myös mun rahoillani ostetaan lihaa meidän talouteen, jos sillä kertaa maksan ruokalaskun kaupassa ja kärryssä on lihaa. Elämme sulassa sovussa näin. Samoin annan muiden tehdä ja toivon myös itsekin, että valintaani kunnioitetaan. Ja sitä on kyllä kunnioitettukin. Yksi aihe mua hieman pistää huvittamaan, kun kasvis- tai vegaanien keskusteluissa joku kertoo reseptiä lihan korvikkeista tai löytänyt uuden korvikkeen niin jotkut kasvissyöjät ihmettelevät miksi lihaa pitäisi imitoida. Tässä tulee uutinen teille monelle sitä pohtineelle: Mä rakastin lihan makua ja tuntumaa. Ei se maku ja koostumus mua saanut lopettemaan lihan syöntiä, vaan se eläinten kohtelu. Rakastin kebabia, etenkin kanakebabia. Kunnon medium piffiä ja mureketta. Mutta tämä on valinta elää näin ja sitten lihaa kaivatessani käytän korvikkeita joita on ollut kyllä ilo huomata tulevan koko ajan lisää.
Siitä iloinneena on viimeisin tuote: Beyond meat. Ei ole kaupallinen yhteistyö (vielä :D). Mutta maistoin tätä ensin burgeripaikassa ja aijaijai miten superherkullista ja mehevää. Tuo lihankorvikepuoli kun tuppaa olemaan kaikki hieman kuivaa ja jauheista niin tämä oli aivan muuta. Oikea rakenne ja koostumus ja se tuoksu ja maku! Todella helposti alkaa miettimään, kun tuotetta puraisee, onko tämä oikeasti kasvisperäinen tuote. Suositukset siis lihanmakua rakastaville kasvissyöjille tai ihan vain ihmisille, jotka haluavat vähentää lihansyöntiä.
Kokeilin tästä tehdä pieniä pullia ja tottakai pizzan päälle. Olen kaivannyt oikein kunnon lihaisaa pizzaa ja nyt oli lihakorvike kohdillaan ja juustokin löytyi vegaanisena sellainen, mikä ei pistä irvistämään.
Tää oli loistava! Tee jompi kumpi pizzapohja.
Gluteeniton pizzapohja:
4 dl Semper jauhoseosta
1/2 pkt hiivaa (25 g)
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1/2 pkt hiivaa (25 g)
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
EI-gluteeniton pizzapohja:
1,5 dl vettä
3 dl luomu vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
Täytteeksi:
200 g paseerattua tomaattia
1 pkt Beyond meat burgeripihvejä
1 pkt Violife vegaanista pizzajuusto raastettuna
1 pieni punasipuli
Tee pohja. Paista pohjaa 10 minuuttia uunissa 160 asteessa. Laita pohjalle paseerattu tomaatti, sen päälle juustoraaste ja juuston päälle pyörittele Beyond meat pihvistä tehtyjä pyöryköitä ja pilkottu punasipuli. Paista uunissa 180 asteessa 15-20min. Nauti kuivan Cremantin kera! Tiesitkö, että Cremant tarkoittaa kuohuviiniä, joka on tehty Ranskassa samalla menetelmällä kuin samppanjat. Cremanteja tehdään kahdeksalla eri alueella, joista tärkeimmät ovat Loire, Bordeaux ja Alsace. Laatuluokituksen säännökset ovat lähes yhtä tarkkoja kuin samppanjalla. Nämä on nyt mulla kovassa testissä, koska ahampanja on mun lempparia ja mulle on tosin aivan sama onko sillä shamppanjan nimitys vai ei, jos maku on yhtä loistava!
Kommentit
Lähetä kommentti